Siirry suoraan sisältöön

WordPress lisäosat

WordPress lisäosat käytännöllisiin lisätoimintoihin

Ilmaiset lisäosat ovat yksi mahdollisuus helpottaa omaa työtään ja mikä parasta, ne ovat kaikki suhteellisen helppoja asentaa. Vain yksi klikkaus ja se on asennettu. Suurempi kysymys on niiden valtava kirjo, kun niitä todellakin löytyy moneen lähtöön eivätkä välttämättä kaikki ole tehty parhaimpien käytäntöjen mukaisesti. Ja pahinta on se, että niistä on osa vanhentunut tai niitä ei päivitetä enää lainkaan. Tästä seuraa se, että sivu kuormittuu tarpeettomasti sekä sen latausnopeus ja toimivuus laskevat. Mutta myönnettäköön, että ei jokainen ilmainen plugi tee elämää näin hankalaksi. Äsken mainittu oli se pahin skenaario. Huolella valittuna ne auttavat ylläpidossa ja käyttökokemus on huomattavasti parempi. Ennen asennusta on hyvä selvittää pluginin ominaisuudet, käyttötarkoitus sekä käyttäjäarvioita.

WordPress lisäosat auttavat huomattavasti silloin, jos haluaa kustomoida eli personoida sivuja. Parhaat lisäosat ovat toimivia eikä niille juurikaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin asentaa ja ottaa käyttöön. Näin helppoa se on ainakin periaatteessa.

Nainen työskentelee tietokoneella

Parhaat lisäosat käytön helpottamiseksi

Muutama tärkeä plugini on syytä käydä läpi. Ensimmäinen niistä on Yoast SEO, joka on tarkoitettu hakukoneoptimointiin. Optimoinnin tarkoituksena on saada sivu näkymään mahdollisimman korkealla hakukoneiden hakutuloksissa. Toinen merkittävä lisäosa on analytiikan käyttö, jotta sivusta saa kaiken mahdollisen irti. Google Analytics Dashboard tarjoaa tähän mahdollisuuden.

Jos verkkokaupan pyörittäminen on mielessä, on yksi tutustumisen arvoinen plugin ehdottomasti WooCommerce. Tätä palikkaa käyttää suunnilleen kolmannes maailman nettikaupoista. Toimivuudeltaan se on varmin ja perusversiolla pääsee suhteellisen pitkälle. Jos yksi kieli ei sivustolle riitä, tarvitaan käännöstyöhön tarkoitettu lisäosa ja siihen sopii mainiosti Polylang Pro. Sen käyttölogiikka on varsin yksinkertainen.

Konsepti hakukoneoptimointiin

Kuvien optimointi ja välimuisti

Nuori tutkii valokuvia

Kuvien lisääminen sivustolle on suotavaa, mutta samalla niiden koko ei saa muodostua ongelmaksi. Jos kuvat ovat liian suuria, ne vaikuttavat sivujen avautumiseen. WordPressiin onkin tarjolla useita lisäosia, joilla voi kuvia optimoida. Yksi sellainen on Shortpixel. Se on ilmainen tuote, ja sillä pystyy optimoimaan 100 kuvaa kuukaudessa. Maksullisia versioita voi käyttää, jos kuvia on paljon.

Välimuisti on yksi sivuston tärkeimmistä asioista. Välimuisti eli cache tuo sivujen toimintaan lisää nopeutta. Nettisivun nopeus tai oikeastaan hitaus onkin yksi ärsyttävimmistä asioista sivuilla vierailijan näkökulmasta. Näitä tuotteita onkin tarjolla useampia, mutta suosituimpia lienevät seuraavat: WP Super Cache, WP Fastest Cache, Litespeed cache sekä W3 Total Cache. WP Super Cache luo dynaamisesta blogista staattisia HTML -tiedostoja.

Haitalliset WordPress lisäosat

Kaikki WordPress lisäosat eivät ole välttämättä suositeltavia, vaan osa niistä hidastaa huomattavasti käyttöä. Plugi on helppo ottaa pois käytöstä ja korvata se mahdollisella uudella. Jos tuntuu, että plugini tuo ongelmia, voi testata, pärjääkö ilman sitä vai etsiikö paremman koodin. Plugejahan tekevät monen tasoiset ohjelmoijat, joten aina koodi ei välttämättä ole niin taidokas ja tehokas kuin odotetaan. Jotkut koodarit eivät myöskään ole innokkaita korjaamaan koodejansa pyynnöistä huolimatta. Silloin ainoa mahdollisuus on vaihtaa parempaan pluginiin.

Ilmaiset lisäosat eivät aina tarkoita sitä, että ne ovat huonosti koodattu. Totuus siitä, että niitä on laidasta laitaan, on kuitenkin otettava käytössä huomioon. Tärkeintä on varmistua siitä, että lisäosaa päivitetään säännöllisesti. Jos se on kovin vanha, siitä saattaa aiheutua jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos käyttää itse uusinta Word Pressin versiota, pitää tarkistaa onko lisäosa kelvollinen ja saako siihen päivityksen. Muuten voi astua melkoiseen miinaan.

Pyörätuolissa istuva mies koodaa tietokoneella